perjantai 23. maaliskuuta 2012

Jengi-Ilta 22.3

Heippa taas!

Meillä oli torstaina 22.3 jengi-ilta Alisan luona. Aluksi me vaan oltiin, ja sitten syötiin ja paljon :) Siellä oli ihan sikana ruokaa! Mutta niin kai jengi-illassa kuuluukin? Syötiin aika kauan, minkä jälkeen oltiin vilttileikkiä, elikkäs valmentajat pitää vilttiä ylhäällä, ja joukkue jaetaan kahteen joukkueeseen. Sitten kummastakin joukkueesta yksi menee ihan viltin taakse, ja kun viltti lasketaan, se kumpi ennemmin sanoo toisella puolella olevan nimen, voittaa, ja häviäjä joutuu toiselle puolelle. Sitä oltiin jonkun aikaa. Sen jälkeen me taas oleiltiin aika paljon ja syötiin. Sitten puhuttiiin kisajoukkueen valitsemisen perusteista ja harkkojen kehittämisestä. Tuli paljon hyviä ehdotuksia! Sitten taas oleiltiin ja syötiin. Sitten Mira keksi että ollaan vettä kengässä. En nyt viitsi ruveta selittämään sillä se on hankala ja pitkä selittää. Otettiin muutaman joukkuelaisen kanssa Ninnin järkkärikameralla kuvia :D Sillä on paljon poistamista yms. :D Sen jälkeen oleiltiin ja syötiin ja sitten piti kohta jo lähtee :( Mutta oli ihan sika kivaa!

<3 : Jutta :)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tiistai 20.3

Sori piiiiiiitkä tauko. Oli vähän ongelmia :D Mutta nyt kuitenkin harkkoihin;

Okei, eka oli alkulämppä, ja sitte venyteltiin. Sen jälkeen alettiin tekemään akroa, ensin tietty kuperkeikat ja kärrynpyörät sekä kässärit. Sitten tehtiin kolmen ryhmissä puolivoltteja. Niissä tuli myös onnistumisia, ja epäonnistumisia. Ainiin, tiedoksi muuten että me mennään kisaamaan May Madnesiin! Jeejee :) Puolivoltteja tehtiin hetki, ja sitten siirryttiin tekemään meidän uutta akrokuviota :) Se on sika kiva! Sen jälkeen tehtiin puokkuja ja sen jälkeen venyteltiin spagat - 3 minuuttia, huoh. :D

Sori että tuli lyhyt postaus, ja jos tuli virheitä tässä postauksessa, niin merkkarit voi kertoo niin korjailen :)

Tv: Jutta :)  (Ps. Myös minä opin puolivoltin xD )

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sunnuntai 4.3

Heips! Täällä kirjottelee Jutta (: Loimme tän blogin joukkueellemme, ja nyt sitten kerrotaan meidän vuodesta. Meitä valmentaa Mira, Enna ja Ninni. Ne on ehkä maailman parhaat valmentajat mitä voi joukkueella olla! <3 Meillä on tietenkin myös ihan mahtava joukkue! Tätä blogia kirjoittaa me joukkuelaiset, vaikka yleensä sen tekee valmentajat, mutta me päätettiin että nyt sen hoitaa halutessaan itse joukkue. Mutta nyt mennään Sunnuntain treeneihin Viitaniemessä! 

Aluks me tehtiin tietty alkulämpät, ja se oli töpselihippaa ja sellaista rataa jonka valmentajat ovat kehitelleet. Siihen kuuluu vähän lihaskuntoa ja muita lämmittäviä liikkeita.  Sen jälkeen kapteenit pitivät venytykset ja sitten ruvettiin tekemään hyppykuviota, jonka valmentajat olivat meille tehneet. Olemme tehneet sitä aikaisemminkin, mutta nyt sitä kerrattiin. Valitettavasti siitä ei saatu videota :( Hyppypätkä meni aika hyvin siihen nähden, että siihen oli lisätty muutama uusi juttu. On siinä vielä hiomista, mutta eiköhän siitä hieno saada :) Sitten alettiin tehdä vasemman jalan kukkoja joka sattuu olemaan meillä ns. "väärä jalka". Osalla ryhmistä meni hyvin, mutta kaikilla ei ihan niin hyvin. Muutamia tiputuksia tuli, mutta ei hirveän pahoja. Vain pari taisi tulla maahan asti. Niitä tehtiin melko kauan. Nekään eivät vielä ihan hirveän hyviä, mutta onneksi on aikaa hioa niitäkin. Siitäkään ei valitettavasti ole videota, tai kuvia :( Lopuksi juoksimme salia ympäri, ja venyttelimme spagat ja parien kanssa Stretchejä. Meidän joukkue on muuten tänä vuonna tosi notkea! On huomannut että suurin osa spagoistakin menee jo pohjaan tai ainakin melkein! Sitten tehtiin vielä tärkeä hädöli, jonka teemme aina loppuun :) Oli kivat treenit, loppuun vielä kuvia;


Käsien venyttelyä kapteenien johdolla

Valmentajat Enna (edempänä) ja Ninni (takana). Mira oli koulutuksessa :(

Tässä osa meidän spagaateista

Ja toisen puolen spagat. Edessä matomme, Noora.

Stretchien venytystä.

Sivuspaga, ja edessä mahtava Anni :)

lopun Hädöli, ja joukkuetta. 

                                  
                                                          LET'S GO MERKKARIT!
-jutta