Heips! Täällä kirjottelee Jutta (: Loimme tän blogin joukkueellemme,
ja nyt sitten kerrotaan meidän vuodesta. Meitä valmentaa Mira, Enna ja
Ninni. Ne on ehkä maailman parhaat valmentajat mitä voi joukkueella
olla! <3 Meillä on tietenkin myös ihan mahtava joukkue! Tätä blogia
kirjoittaa me joukkuelaiset, vaikka yleensä sen tekee valmentajat, mutta
me päätettiin että nyt sen hoitaa halutessaan itse joukkue. Mutta nyt
mennään Sunnuntain treeneihin Viitaniemessä!
Aluks me tehtiin tietty alkulämpät, ja se oli töpselihippaa ja sellaista rataa jonka valmentajat ovat kehitelleet. Siihen kuuluu vähän lihaskuntoa ja muita lämmittäviä liikkeita.
Sen jälkeen kapteenit pitivät venytykset ja sitten ruvettiin tekemään
hyppykuviota, jonka valmentajat olivat meille tehneet. Olemme tehneet
sitä aikaisemminkin, mutta nyt sitä kerrattiin. Valitettavasti siitä ei
saatu videota :( Hyppypätkä meni aika hyvin siihen nähden, että siihen
oli lisätty muutama uusi juttu. On siinä vielä hiomista, mutta eiköhän
siitä hieno saada :) Sitten alettiin tehdä vasemman jalan kukkoja joka
sattuu olemaan meillä ns. "väärä jalka". Osalla ryhmistä meni hyvin,
mutta kaikilla ei ihan niin hyvin. Muutamia tiputuksia tuli, mutta ei
hirveän pahoja. Vain pari taisi tulla maahan asti. Niitä tehtiin melko
kauan. Nekään eivät vielä ihan hirveän hyviä, mutta onneksi on aikaa
hioa niitäkin. Siitäkään ei valitettavasti ole videota, tai kuvia :( Lopuksi juoksimme salia ympäri, ja venyttelimme spagat ja parien kanssa Stretchejä. Meidän joukkue on muuten tänä vuonna tosi notkea! On huomannut että suurin osa spagoistakin menee jo pohjaan tai ainakin melkein! Sitten tehtiin vielä tärkeä hädöli, jonka teemme aina loppuun :) Oli kivat treenit, loppuun vielä kuvia;
 |
Käsien venyttelyä kapteenien johdolla |
 |
Valmentajat Enna (edempänä) ja Ninni (takana). Mira oli koulutuksessa :( |
|
 |
Tässä osa meidän spagaateista |
 |
Ja toisen puolen spagat. Edessä matomme, Noora. |
 |
Stretchien venytystä. |
 |
Sivuspaga, ja edessä mahtava Anni :) |
 |
lopun Hädöli, ja joukkuetta. |
|
|
LET'S GO MERKKARIT!
-jutta
Muista että ette laita tänne mitään videoita jossa näkyy meidän tulevaa ohjelmaa :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista