maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sunnuntai 4.3

Heips! Täällä kirjottelee Jutta (: Loimme tän blogin joukkueellemme, ja nyt sitten kerrotaan meidän vuodesta. Meitä valmentaa Mira, Enna ja Ninni. Ne on ehkä maailman parhaat valmentajat mitä voi joukkueella olla! <3 Meillä on tietenkin myös ihan mahtava joukkue! Tätä blogia kirjoittaa me joukkuelaiset, vaikka yleensä sen tekee valmentajat, mutta me päätettiin että nyt sen hoitaa halutessaan itse joukkue. Mutta nyt mennään Sunnuntain treeneihin Viitaniemessä! 

Aluks me tehtiin tietty alkulämpät, ja se oli töpselihippaa ja sellaista rataa jonka valmentajat ovat kehitelleet. Siihen kuuluu vähän lihaskuntoa ja muita lämmittäviä liikkeita.  Sen jälkeen kapteenit pitivät venytykset ja sitten ruvettiin tekemään hyppykuviota, jonka valmentajat olivat meille tehneet. Olemme tehneet sitä aikaisemminkin, mutta nyt sitä kerrattiin. Valitettavasti siitä ei saatu videota :( Hyppypätkä meni aika hyvin siihen nähden, että siihen oli lisätty muutama uusi juttu. On siinä vielä hiomista, mutta eiköhän siitä hieno saada :) Sitten alettiin tehdä vasemman jalan kukkoja joka sattuu olemaan meillä ns. "väärä jalka". Osalla ryhmistä meni hyvin, mutta kaikilla ei ihan niin hyvin. Muutamia tiputuksia tuli, mutta ei hirveän pahoja. Vain pari taisi tulla maahan asti. Niitä tehtiin melko kauan. Nekään eivät vielä ihan hirveän hyviä, mutta onneksi on aikaa hioa niitäkin. Siitäkään ei valitettavasti ole videota, tai kuvia :( Lopuksi juoksimme salia ympäri, ja venyttelimme spagat ja parien kanssa Stretchejä. Meidän joukkue on muuten tänä vuonna tosi notkea! On huomannut että suurin osa spagoistakin menee jo pohjaan tai ainakin melkein! Sitten tehtiin vielä tärkeä hädöli, jonka teemme aina loppuun :) Oli kivat treenit, loppuun vielä kuvia;


Käsien venyttelyä kapteenien johdolla

Valmentajat Enna (edempänä) ja Ninni (takana). Mira oli koulutuksessa :(

Tässä osa meidän spagaateista

Ja toisen puolen spagat. Edessä matomme, Noora.

Stretchien venytystä.

Sivuspaga, ja edessä mahtava Anni :)

lopun Hädöli, ja joukkuetta. 

                                  
                                                          LET'S GO MERKKARIT!
-jutta

2 kommenttia:

  1. Muista että ette laita tänne mitään videoita jossa näkyy meidän tulevaa ohjelmaa :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista